Nti C

Muistoja

2010-10-13T20:26:01+03:00

Tänään iski ikävä. Kuinka paljon sitä voikaan ihmistä kaivata, ihmistä joka kuitenkin satuttaa. Yritin muistella J:n ja minun viimeisiä aikoja, sitä ei-niin-hyyvää-aikaa, mutta mieleen palautui vain kuinka hyvältä tuntui käpertyä hänen kainaloonsa, miten hyvältä tuntui kosketus ja tiukka halaus. Tieto siitä että tuo kaikki hellyys on nyt jollekin muulle tekee pahaa, tavattoman pahaa. Vielä pahempana mieleen hiipii ajatus, mitä jos hän tekee jonkun muun kanssa asioita mitä minä olisin hänen kanssaan halunnut tehdä. Mitä jos minussa olikin jotain vikaa ettei hän halunnut siksi kokeilla asioita kanssani.... Tiedän, lapsellista ja tyhmää, enkä olisi ikinä kuvitellut, että miettisin mikä minussa on vikana kun en kelpaa. Myönnettävä nyt kuitenkin on, että juuri niin teen. Ja se sattuu, tuntea itsensä epävarmaksi ja jollain tavalla ehkä myös hylätyksi. Olen aina yrittänyt pitää tiettyä välimatkaa ettei minua satutettaisi, puhuminen tunteista on ollut vaikeaa aina. Siksi ehkä tuntuu vielä pahemmalta kun nyt vihdoin ylitin tuon itse luomani rajan, oli tulos vielä sotkuisempi. Kai sitä vaan kerää puoleensa samanlaisia ihmisiä mitä itse on, sitoutumiskammoisia ja jonkinlaisesta hylkäämisen pelosta kärsiviä yksilöitä joiden kanssa solmut ovat vain liian tiukkoja aukaistavaksi.

piinaa

2010-10-11T17:47:01+03:00

Kuten eilen epäilinkin ajatukseni palaavat menneeseen, niin kävi tänään, hieman mutkan kautta, mutta kuitenkin. Olen ollut koko päivän aivan muissa maailmoissa, ainut asia jota olen ajatellut on seksi. Raju, alistava, nöyryyttävä ja kipua täynnä oleva paneminen on kieppunut päässä siitä asti kun heräsin. En muista milloin viimeksi olisin tuntenut näin, tai edes mitään tähän suuntaan. Siitä ajatukseni palasivatkin menneeseen: Erosin hetki sitten vajaan viiden vuoden suhteesta tai no... ystävyydestä? kumppanuudesta? platonisesta suhteesta?Tämä ihminen oli ja on edelleen ihana, mutta seksin kohdalla meillä ei koskaan osunut asiat yhteen, elimme jopa viimeset vuodet käytännössä täysin ilman minkäänlaista seksuaalista toimintaa. Läheisyyttä ja hellyyttä riitti, mutta paljon asioita myös puuttui. Yhdessä oli hyvä olla ja siitä oli kehittynyt jonkinlainen tapa kummallekin. Asiasta keskusteltiin useita kertoja, mutta mitään ei koskaan tapahtunut, vieläkin minulle on epäselvää miksi hän ei halunnut lähteä kokeilemaan asioita joita ehdotin. Ehkä hän ei ollutkaan niin Dominoiva ihminen mitä oli antanut ymmärtää, enkä minä puolestaan innostu tavalisesta pippeliä pilluun -toiminnasta. Noh, minä revin itseni henkisesti verille ennen lopullista päätöstä erosta ja odotin hänen tekevän samoin, kertovan nyt ihan tarkkaan mitä haluaa ja mitä ei, mutta näin ei käynnyt, ei siihen suuntaankaan. Vaikka kipeää tekikin tein tässä vaiheessa päätökseni, en ollut valmis uhraamaan seksuaalisia haluja toisen takia. Itkin viikkoja, mietin paluuta, join viina ja iskin kasoittain miehiä lohdutukseksi. Ainut mikä taisi helpottaa oli itku... Mutta takaisin asiaan, vaikka olen siis ennenkin elänyt ilman seksiä pitkiä aikoja, ei se koskaan ole tuottanut tälläistä tuskaa. Miten voimakkaasti sitä voikaan tuntea kun kielletään seksi ja runkkaaminen! Tuntuu kuin hyväilyt ja kiihottaminen jatkuisi vieläkin, nyt erona on vain se ettei tunne mene pois kun toiminta loppuu. Tämä tunne vain piinaa jatkuvasti niin että jopa spinningissä jouduin varomaan istumista satulaan etten vain saisi orgasmia kesken tunnin...Kukaanhan ei minua valvo asiassa, mutta minä haluan näyttää V:lle että pystyn siihen, haluan myös todistaa sen itselleni. Haluan myös kokea sen tunteen kun tämä koitos on lopussa ja saan palkintoni!

himo

2010-10-10T00:00:01+03:00

Niin paljon on tapahtunut, etten tiedä mistä aloittaa, aloitan tästä hetkestä ja palaan taakse päin luultavasti useita kertoja, yhtä usein kuin ajatuksenikin vaeltelevat vielä menneessä.

Takana on mielenkiintoinen viikonloppu, viikonloppu täynnä uskomattomia latauksia ja itsensä hillitsemistä. Ennalta sovittu hotelliyö käytännössä vieraan miehen kanssa, vaativia käsiä ja rajuja otteita, itsensä hilltsemistä ja halujensa unohtamista, odottamista siitä että ehkä seuraavalla kerralla pystyn antamaan itseni, olemaan käytettävänä ja keskittymään hetkeen. Samalla mielessä pyörii haikeus siitä miksi en antanut kaiken tapahtua jo nyt? Silloin kun kaikki oli täydellistä ja ruumiini huusi saada huomiota, olisiko se ollut oikeasti liian helppoa, liian laimea aloitus jonka jälkeen olisi ollut vaikea lähteä toiseen suuntaan.

Tätä jään miettimään, yksin omaan sänkyyni, kun ihoni kaipaa noita käsiä vaeltamaan ja vaatimaan vartaloani ja hampaan jäljet polttelevat olkapäätäni. Minä yritän pysyä vahvana ja säästää itseni ja tunteeni tuohon seuraavaan kertaan, kertaan jonka toivon polttelevan ihollani kauan